Currentum jatkaa kasvuaan- ostaa LVI Mustaniemi Oy:n

Talotekniikkakonserni Currentum laajentaa toimintaansa ja jatkaa kasvuaan ostamalla LVI Mustaniemi Oy:n. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Kankaanpäässä ja sillä on 31 työntekijää. Yrityksen liikevaihto oli noin 9,1 miljoonaa euroa vuonna 2025.

LVI Mustaniemi Oy on LVI-alan urakointi- ja huoltopalveluihin erikoistunut yritys. Yhtiön ydinliiketoimintaan kuuluvat liike-, teollisuus-, hoiva- ja asuinkiinteistöjen sekä julkistentilojen vaativat lämpö-, vesi- ja ilmanvaihtourakat ml. KVR–urakointi.

Yhtiön pääasiallisen maantieteellisen toiminta-alueen muodostavat Pirkanmaa, Satakunta ja Etelä-Pohjanmaa. Yhtiö on toteuttanut vakiintuneille rakennusliike asiakkuuksilleen kohteita myös laajemmin eripuolilla Suomea.
Yhtiön asiakaskunta koostuu uudis- ja korjausrakentamiseen erikoistuneista rakennusliikkeistä sekä suorista yksityisistä asiakkaista esim. teollisuuden yrityksistä.

”Olemme erittäin iloisia saadessamme LVI Mustaniemen osaksi Currentumia. Yhtiöllä on osaava organisaatio ja vahva paikallinen asema Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla sekä hyvät suhteet vakaaseen asiakaskuntaan. Nyt pystymme tarjoamaan nykyisille ja uusille asiakkaillemme entistä enemmän palveluita koko Suomessa”, sanoo Currentumin maajohtaja Sakari Toikkanen

”On hienoa päästä osaksi Currentum-konsernia. Se tarjoaa meille vahvan perustan jatkokehitykselle ja kasvulle sekä uusia yhteistyömahdollisuuksia muiden konsernin yhtiöiden kanssa”, sanoo LVI Mustaniemi Oy:n toimitusjohtaja Marko Yliluoma.

Lisätietoja saat ottamalla yhteyttä:
Sakari Toikkanen, maajohtaja Currentum Finland, +358 40 532 21 74
Marko Yliluoma, toimitusjohtaja LVI Mustaniemi Oy, +358 50 527 1340